Itä-Suomen yliopisto

Itä-Suomen yliopisto: Opettajankoulutusta Palestiinaan

Itä-Suomen yliopisto on lähtenyt kehittämään yhdessä Helsingin yliopiston kanssa palestiinalaista opettajankoulutusta Länsirannan ja Gazan alueiden yliopistoissa. Pitkän aikavälin tavoitteena on myös parantaa perusopetuksen tasoa palestiinalaiskouluissa. Palestiinassa on meneillään erityisen paha koronakriisi, joka heijastuu myös kouluihin. Teacher Education without Walls – New models for STEM and Teacher Education in the Digital Age (Olive) -projektissa luodaan verkko-oppimisympäristöjä, kehitetään käytettäviä opetus- ja oppimismenetelmiä sekä uudistetaan tutkintojen ja opettajaopintojen sisältöjä.

– Tuemme myös koulujen johtajia muutoksen toteuttamisessa, kertoo hankkeen vastuullinen johtaja, professori Teemu Valtonen Itä-Suomen yliopistosta.

Hankkeessa ovat Itä-Suomen yliopistosta mukana soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto sekä fysiikan ja matematiikan laitos.

Tavoitteena on muuttaa paikallista opettajankoulutusta kokonaisvaltaisesti. Näin opettajaopiskelijoilla tulee olemaan paremmat valmiudet hyödyntää työssään ajanmukaisia pedagogisia ratkaisuja sekä teknologioiden tarjoamia mahdollisuuksia opettamisen ja oppimisen tukena.

Painotus luonnontieteissä

Olive-projekti painottuu opiskelijoiden STEM-osaamisen kehittämiseen. STEM on lyhenne sanoista science, technology, engineering ja mathematics. Suomeksi tästä kokonaisuudesta käytetään lyhennettä LUMA. Luonnontieteisiin painottuvan osaamisen lisäksi suomalaiset opettajankouluttajat ovat apuna kehittämässä palestiinalaisten opiskelijoiden yhteistyötaitoja, ongelmanratkaisukykyä, kriittistä ajattelua sekä itseopiskelutaitoja ja tieto- ja viestintäteknologiaan liittyviä käyttötaitoja.

– Projektissa onkin opettajankouluttajien ja kasvatustieteilijöiden lisäksi mukana LUMA-koordinaattoreita fysiikan ja matematiikan laitokselta.

Hankkeessa on tarkoitus rakentaa muun muassa ”reppulaboratorioita”, joita pystytään viemään koulusta toiseen niin, että ne toimivat mittalaitteineen kevyinä ja siirrettävinä laboratorioina.

– Tavoitteenamme on tiivistetysti, että opettajankouluttajat, opettajaopiskelijat sekä koulujen opettajat ja johtajat saavat mahdollisuuden hyödyntää uusia pedagogisia ratkaisuita, joilla voidaan tarjota oppilaille parempia oppimisen mahdollisuuksia ajasta ja paikasta riippumatta.

Opettajankoulutus ilman rajoja – Uusia malleja digiajan STEM-opetukseen ja opettajankoulutukseen -projekti alkoi vuonna 2020 ja kestää vuoteen 2024 saakka.

https://www.helsinki.fi/en/projects/teacher-education-without-walls