Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry: Hallitusohjelma korjaa kurssia: Koulutus ja osaaminen nousivat keskiöön

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen Kuva Jussi Vierimaa

Hallitusohjelma korjaa kurssia: Koulutus ja osaaminen nousivat keskiöön

Koulutus ja koulutuspolitiikka nousevat vahvasti esiin Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa. OAJ kiittää hallitusta suunnanmuutoksesta. – Suunta on selvästi kääntynyt. Kasvatus, koulutus, tiede ja tutkimus sekä koulutuksellinen tasa-arvo nähdään keskeisinä investointeina tulevaisuuteen, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen iloitsee.

– Päätöstä oppivelvollisuuden pidentämisestä 18 ikävuoteen voi merkittävyydeltään rinnastaa peruskoulun tuloon. Uudistus vaatii myös muita, koko koulupolkua vahvistavia toimia, joista kiireisin on perusopetuksen rahoituksen vahvistaminen. Vasta se mahdollistaa oppimisen henkilökohtaisen tuen uudistamisen ja pitkäjänteisen kehittämisen, Luukkainen huomauttaa.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että oppilas siirtyy alkuopetuksesta eteenpäin vasta, kun perustaidot ovat riittävästi hallussa. Tämä on ollut myös OAJ:n esitys. Hallitusohjelmassa luvataan vahvistaa opinto-ohjausta mm. säätämällä opinto-ohjaajille sitova mitoitus toisella asteella.

Oppivelvollisuustehtävään liittyvät kustannukset luvataan korvata täysimääräisesti koulutuksen järjestäjille. – Tämä on tärkeä lähtökohta. Koska toisen asteen oppivelvollisuus merkitsee oppimateriaalien maksuttomuutta, uudistus pitää toteuttaa niin, että ensimmäiseksi turvataan opetus ja ohjaus ja oppimateriaalikysymykset ratkaistaan riittävällä siirtymäajalla.

– Maksuttomuus ei saa vaarantaa tai vähentää opetusta, eikä johtaa oppimateriaalien laadun laskuun. Asia on valmisteltava huolella sidosryhmäyhteistyössä ja hyödynnettävä esim. leasing- ja kirjastopalveluja kiertotalouden periaattein.

Varhaiskasvatusta vahvistetaan

– Esiopetuksen aloittaminen velvoittavana jo 5-vuotiaasta jäi hallituksen keinovalikoimasta tuonnemmaksi. Se on OAJ:lle pettymys. Toivottavasti oppivelvollisuuden laajennus varhaisiin vuosiin ei kuitenkaan jää toteuttamatta hallituskauden aikana. Hallitusohjelma sisältää onneksi erinomaisia muita varhaiskasvatusta vahvistavia toimia. Subjektiivinen oikeus ja henkilöstömitoitus palautetaan, ja oppimisen tuki säädetään osaksi varhaiskasvatuslakia. Yksityinen varhaiskasvatus tulee luvanvaraiseksi.

– Näiden muutosten myötä on välttämätöntä, että varhaiskasvatuksen opettajien yliopistollista koulutusta laajennetaan entisestään, Luukkainen tähdentää.

Tuhat uutta määräaikaista opettajaa ammatilliseen koulutukseen

Ammatillisen koulutuksen uudistamisen rakentaminen rahoitusleikkauksille oli Sipilän hallituksen suurin koulutuspoliittinen virhe. – Uusi hallitus ryhtyy nyt korjaamaan aiempia virheitä ja lupaa lisätä määräaikaisesti 1 000 opettajaa ammatilliseen koulutukseen. Tämä lisäys pitää saada pysyväksi, Luukkainen vaatii.

Leikkauksilla piinattu lukiokoulutus olisi OAJ:n mielestä ansainnut muutakin kuin löyhän lupauksen laadusta. Juuri uudistetun ylioppilastutkintolain avaaminen uudelleen lisää lukio-opiskelijoiden jo nyt kokemaa stressiä.

Hallitusohjelma sisältää myös muita tärkeitä linjauksia. Koulutustasoa aiotaan nostaa niin, että 50 prosenttia ikäluokasta suorittaa korkeakoulututkinnon. Opiskelijapaikkoja lisätään ja indeksikorotukset luvataan koko hallituskaudelle, mikä lisää rahoituksen vakautta. Kansalliseksi tavoitteeksi otetaan yksityisten ja julkisten investointien ja rahoituksen tason nostaminen 4 prosenttiin BKT:sta, mutta konkreettinen rahoitus puuttuu vielä. Jatkuvan oppimisen uudistus valmistellaan kolmikannassa.

Hallituksen tavoite lisätä varhaiskasvatukseen osallistumista on OAJ:n mielestä kannatettava, mutta sitä ja perhevapaauudistusta vesittää halu jumiutua kotihoidontuen nykyiseen malliin. Tässä ei lapsen etu näytä olevan ensisijaisena.

Vakautta ja tulevaisuusnäkökulmaa

– Koulutuksen kehittämisestä on tällä kertaa kirjattu varsin yksityiskohtaisia tavoitteita, mikä toivottavasti kertoo vakaasta tahdosta myös toteuttaa niitä. Jokaiseen kirjaukseen on oltava myös riittävä rahoitus. Pysyvät lisäykset valtionrahoitukseen ovat noin 335 miljoonaa euroa, lisäksi tulee kuntarahoituksen vahvistaminen. Kertaluonteiset lisäykset ovat 730 miljoonaa euroa. Tämän soisi hallituskauden aikana kääntyvän toisinpäin, Luukkainen muistuttaa.

Hallitus aikoo laajassa yhteistyössä laatia osaamisen ja oppimisen tiekartan vuodelle 2030. Siinä on tarkoitus etsiä pitkän aikavälin keinot Suomen koulutus- ja osaamistason nostamiseksi, koulutuksellisen tasa-arvon vahvistamiseksi ja oppimiserojen kaventamiseksi. OAJ haluaa olla tässä työssä vahvasti mukana.

– Selviä puutteitakin jäi hallitusohjelmaan. Mihin unohtuivat oppilasryhmien maksimikoot eli sitova opettajamitoitus, opettajarekisteri sekä opettajan ammatin vetovoimaa ja opettajien työssä jaksamista tukevat toimet? Myöskään opettajankoulutuksesta ei mainita mitään, eikä oppilaitosten sisäilmaongelman ratkaisemiseksi ole tarjolla riittävästi konkretiaa, Luukkainen arvostelee.

Kolmikannalla vauhtia työmarkkinoille

Hallitusohjelma korostaa kolmikantaisen valmistelutyön merkitystä. Tämä on Luukkaisen mielestä oikea tie, sillä kaikki merkittävät työelämää koskevat uudistukset ovat aiemmin syntyneet kolmikannassa. Kuitenkaan nyt tavoitteena olevaa työttömyysasteen merkittävää pudottamista ei voi pitää kovinkaan helposti ratkaistavana asiana.

– Aktiivimalliin sisältynyt kohtuuton leikkuri on poistumassa, mikä vastaa OAJ:n tavoitteita. Työvoimaviranomaisten on lisäksi jatkossa tarjottava yksilöllisempää ja tehokkaampaa ohjausta työnhaun aktivoimiseksi. Osa opetusalan työpaikoista on ollut voimakkaassa turbulenssissa. Siksi odotamme paljon muutosturvan parantamiselta, Luukkainen toteaa.