Tapahtumat

Kasvatus- ja opetusalan suurtapahtuma, Educa, keräsi ennätysmäärän kävijöitä

Kasvatus- ja opetusalan ammattitapahtuma Educa päättyi tänään Messukeskuksessa. Opettajien ja oppilaitten hyvinvointi sekä turvallisuus, opetuksen uudet pedagogiset ratkaisut ja opetuksen tulevaisuuden vaatimukset houkuttelivat paikalle alustavien tietojen mukaan ennätysyleisön, 18 400 alan ammattilaista. Educa-messut järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä seuraavan kerran 24.-25.1.2020.

Messujen pääteemana oli tänä vuonna ”Opettaminen – viestintää ja vuorovaikutusta. Yli 200 ohjelmanumeroa sisältänyt, mielenkiintoinen ja laadukas ohjelma kiinnosti tänä vuonna ennätyssuurta yleisöä. Messujen keskusteluissa nousivat esiin muun muassa se, millaisia taitoja opettajat tulevaisuudessa tarvitsevat, mitä kannattaa opettaa vielä syntymättömälle lapselleen ja se, miten kriisissä olevia nuoria voi kohdata ja valmentaa heitä käsittelemään vaikeita asioita.

Ensimmäistä kertaa Educassa järjestettiin puhemiehen kyselytunti, jossa eduskunnan puhemies Paula Risikko vastasi yleisökysymyksiin. Myös puolueiden puheenjohtajat koolle kerännyt suuri koulutuskeskustelu houkutteli katsomon täyteen opetus- ja kasvatusalan ammattilaisia.

Educa-messut järjestetään Messukeskuksessa seuraavan kerran vuoden kuluttua, 24.–25.1.2020, jolloin tapahtuma järjestetään jo 25:ttä kertaa.