Sivistysvaliokunta

Sivistysvaliokunta haluaa parempaa tasa-arvoa perusopetukseen

scales-of-justice

Eduskunnan sivistysvaliokunta on saanut valmiiksi valtion vuoden 2017 talousarvioesitystä koskevan lausuntonsa SiVL 8/2016 – HE 134/2016 vp. Lausunnossaan valiokunta kiinnittää erityistä huomiota peruskoulun haasteisiin, opettajan koulutuksen sekä harrastustakuuseen.

Sivistysvaliokunta on huolestunut peruskoulujen oppimistulosten laskusuuntaisesta kehityksestä. Heikoimmin ja parhaiten menestyvien oppilaiden erot kasvavat ja osa nuorista ei peruskoulun aikana saavuta matematiikassa ja lukutaidossa perustaitoja, joita tarvitaan jatko-opiskelussa ja työelämässä. Nuorten aikuisten kokonaan työn tai koulutuksen ulkopuolella olevien osuus kasvaa nopeasti. Myös kuntien väliset erot perusopetuksen järjestämisessä on valiokunnalle annettujen lausuntojen mukaan kasvamassa, kun valiokunta pitää tärkeänä, että maan sisäiset erot pysyisivät vähäisinä. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että hallitus on varannut 15,2 miljoonaa euroa koulutuksellisen tasa-arvon kehittämiseen.

Sivistysvaliokunta esittää lausunnossaan, että valtiovarainvaliokunta varaisi riittävät määrärahat jaettavaksi valtionavustuksina koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin yleissivistävässä koulutuksessa ja valtionavustuksina koululaisten kerhotoiminnan tukemiseen.

Lausunnossaan sivistysvaliokunta kiinnittää huomiota opettajankoulutukseen, ja korostaa erityisesti tarvetta kehittää ammatillista opettajankoulutusta yhteistyössä työpaikkojen kanssa sekä lisätä yliopistollista lastentarhanopettajakoulutusta. Koko maan kattava pula lastentarhanopettajista kasvaa suurien ikäluokkien eläköitymisen myötä, joten koulutuspaikkoja tulee edelleen lisätä.

Korkeakoulujen osalta valiokunta pitää talousarvioesitysten ehdotetut lisärahoituksen painopistealueet hyvinä ja kannatettavina. Valiokunta kuitenkin korostaa, että korkeakoulujen toimintatapojen uudistukset ovat välttämättömiä korkeakoulujen pitkäjänteisten toimintaedellytysten turvaamiseksi sekä niiden toiminnan ja laadun ja vaikuttavuuden vahvistamiseksi. Valiokunta korostaa erityisesti opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden aseman huomioimista ja kehittämistä uudistettaessa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toimintatapoja. Lisäksi valiokunta pitää tärkeänä, että opiskelijavalintauudistuksen toteutusta seurataan ja ryhdytään tarvittaessa toimenpiteisiin uudistuksen alkuperäisten tavoitteiden paremmaksi saavuttamiseksi.

Valiokunta valitsi lausunnossaan tällä kertaa yhdeksi painopisteekseen liikunnan ja urheilun myös asian ympärillä käytävän ajankohtaisen keskustelun vuoksi. Sivistysvaliokunta löysi useita pitkän tähtäimen parannusehdotuksia, joista useat liittyvät urheilijan sosioekonomiseen asemaan ja esimerkiksi eläketurvaan. Lisäksi sivistysvaliokunta päätyi esittämään konkreettisina toimina ensi vuoden budjettiin muun muassa riittävän määrärahan varaamista valtion valmennus- ja harjoitteluapurahoja varten.