Kannanotot

OPETTAJIEN VAIKEUTUNEET TYÖOLOT HEIKENTÄVÄT ALAN SUOSIOTA

Opettajankoulutuksen hakijamäärät Suomessa ovat kauttaaltaan laskeneet. SOOL vaatii kansallista ohjelmaa opettajuuden houkuttelevuuden edistämiseksi, jotta pätevistä opettajista ei synny samanlaista pulaa kuin Ruotsissa.

Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on huolissaan opettajien vaikeutuneiden työolojen ja heikon palkkakehityksen heijastumisesta alan houkuttelevuuteen. Tämän kevään hakijamäärät opettajankoulutuksiin ovat laskeneet lähes jokaisessa opettajankoulutusyksikössä ja jokaisessa opintosuuntauksessa. Meillä on nyt opettajankoulutuslinjoja, joihin löytyi vähemmän ensisijaisia hakijoita, kuin on täytettäviä opiskelupaikkoja.

Hakijamäärien laskuun on suhtauduttava vakavasti, jos Suomessa halutaan jatkossakin varmistaa se, että opettajan tehtäviin hakeutuu motivoituneita ja kyvykkäitä ihmisiä. Me SOOLissa emme halua, että Suomi seuraa Ruotsin tietä. Länsinaapurissa on pitkään vaivannut pula pätevistä opettajista. Tällä menolla myös meiltä puuttuu muutaman kymmenen vuoden kuluttua kymmeniä tuhansia päteviä opettajia.

Usein puhutaan hieman harhaanjohtavasti koulutuksen houkuttelevuudesta – ikään kuin ongelmaan löytyisi ratkaisu tarkastelemalla opettajankoulutusyksiköiden toimintaa. SOOLin väistyvä puheenjohtaja Aleksi Vehmassalo muistuttaa, että opettajankoulutukseen hakeudutaan kuitenkin siksi, että se avaa tien toimia opettajana.

– Meidän tulee siis puhua opettajan ammatin houkuttelevuudesta. Ratkaisu opettajuuden suosiolle löytyy siis työelämästä, Vehmassalo tähdentää.

– Tähän liittyen meillä opeopiskelijoilla on sanoma jokaiselle päättäjälle kunnissa ja kaupungeissa: Parantakaa opettajien työoloja, jotta ala pysyy houkuttelevana ja saamme parhaat opettajat kouluttamaan myös tulevia oppijoita!

Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto vaatii, että Suomessa laaditaan kansallinen ohjelma opettajuuden houkuttelevuuden edistämiseksi. Suomalaisen koulutusjärjestelmän ylpeyden aihe on ollut maailman parhaimmat opettajat. Mikäli toimenpiteisiin opetusalan houkuttelevuuden edistämiseksi ei ryhdytä välittömästi, maailman parhaiden opettajien sijaan meillä on edessämme kansallinen pula pätevistä opettajista.

https://www.sool.fi/vaikuttaminen/kannanotot/opettajien-vaikeutuneet-tyoolot-heikentavat-alan-suosiota/